Elokuva- ja tv-koulutus
Seuraava lukuvuosi: 13.8.2012 – 31.5.2013
Hinnat:
- 5 450 EUR majoituksella
- 4 950 EUR ilman viikonloppumajoitusta
- 4 600 EUR ilman majoitusta
Hinta sisältää aina opetuksen ja ruokailut. Ennakkomaksuna peritään 250 euroa. Loput maksusta jaetaan 9 samansuuruiseen maksuerään. Opiskelija voi maksaa lukukausimaksut myös kerralla tai kahdessa erässä. Linjan materiaalimaksut ovat 75e/syksy ja 75e/kevät. Opiskelijat vastaavat opiskeluun, harjoitustöihin ja mahdolliseen työharjoitteluun liittyvistä matkakustannuksista.
Opintoihin saa Kelan opintotukea samojen periaatteiden mukaisesti kuin ammatilliseen koulutukseen.
Aikaisempina vuosina opistolle on myönnetty opintosetelirahoitusta, jonka avulla on voitu alentaa joidenkin opiskelijaryhmien lukukausimaksuja. Työttömät, maahanmuuttajat ja peruskoulupohjalta opiskelevat ovat saaneet opintoseteleillä alennuksia, mutta päätökset tehdään joka vuosi erikseen opiston saamien opintosetelipäätösten mukaisesti.
Koulutukseen valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella 30-35 opiskelijaa. Hakemuksia voi lähettää koko kevään ja kesän 2012 ajan. Kaikki hakijat kutsutaan haastatteluun kesällä 2012.
Elokuva- ja tv-linja on osa Voionmaan opiston Elokuvakoulua. Elokuva- ja tv-linja (ETV) toimii tiiviissä yhteistyössä dokumenttilinjan, elokuvanäyttelijälinjan ja opiston muiden linjojen kanssa.
Perustavoitteet
Elokuva- ja tv-koulutuksessa voit perehtyä elokuva- ja tv-työn osa-alueisiin ja ammattikuviin. Tavoitteena on antaa perustiedot ja -taidot elokuvan taiteellisista ja teknisistä osa-alueista. Pääpaino on laajasti ymmärretyssä ja sisältörikkaassa elokuvailmaisussa, jossa teoriaa opetetaan tiiviissä yhteydessä käytäntöön.
Tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet alan jatko-opintoihin ja työtehtäviin. Erityisesti pyritään ohjaamaan opiskelijaa löytämään oma, persoonallisia taipumuksia vastaava suuntautuminen elokuva- ja tv-alan taiteellisiin, teknisiin ja tuotannollisiin ammatteihin.
Keskeiset aineet
ETV:n opetuksesta noin 1/3 on elokuvailmaisun teoriaa, 1/3 tekniikkaa ja 1/3 ohjattua itsenäistä ryhmätyöskentelyä.
Koulutus alkaa perusjaksolla, joka sisältää elokuvailmaisun perusteet sekä tutustumisen eri tehtäviin kuvausryhmässä. Perusjakson jälkeen voit suuntautua käsikirjoittajaksi, ohjaajaksi, kuvaajaksi, äänittäjäksi, leikkaajaksi, valaisijaksi tai tuottajaksi, jolloin osa opetuksesta on eriytynyttä.
Monikameraopetus ja tv-studiojakso toteutetaan yhdessä elokuvanäyttelijälinjan kanssa. Käsikirjoittajat ja ohjaajat opiskelevat myös elokuvadraaman jaksoja yhdessä elokuvanäyttelijälinjan kanssa.
Lajikohtaisesti teoriaa ja käytäntöä yhdistetään lyhytelokuvan, musiikkivideon, tv-viihdeohjelman ja tv-dokumentin opetusproduktioissa.
Musiikkivideot
ETV:n opetussuunnitelmaan kuuluu kaksi musiikkivideokurssia, jotka toteutetaan yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa. Näiden kurssien lisäksi opistolla tehdään sekä lopputöinä että harjoitustöinä vuosittain useita muitakin musiikkivideoita.
Musiikkivideoiden tekoa opettaa Markus Nieminen, jolla on kokemusta aiheesta jo vuodesta 1998. Katso Voionmaan opistolla tehdyt musavideot kautta aikain.
Lopputyöt
Lopputyöt ovat Elokuvakoulun yhteisiä hankkeita. Jokainen opiskelija sijoittuu johonkin lopputyöryhmään suuntautumisvaihtoehtonsa mukaisesti. Lopputöiden käsikirjoittaminen aloitetaan syyskaudella, varsinainen tuotantojakso ajoittuu loppukevääseen.
Lopputyö voi olla fiktiivinen lyhytelokuva, dokumenttielokuva, tv-dokumentti, musiikkivideo, videotaideteos tai monimediaalinen essee.
Elokuvagaala
Palautearviointien jälkeen lukuvuosi päättyy paljon julkisuutta saaneeseen Voionmaan Elokuvagaalaan, jossa jaetaan parhaista suorituksista Voionmaan elokuvaruusut ja muut huomionosoitukset.
Parhaita lopputöitä on esitetty valtakunnallisilla ja alueellisilla tv-kanavilla. Myös eri festivaaleilla Voionmaan työt ovat usein palkittujen joukossa. Yksi kansainvälisesti menestyneimpiä töitä on Harri J. Rantalan ohjaama, opiston naapurikylässä kuvattu lyhytelokuva Mutalan raitilla – The Road of Mutala, joka kymmenien festivaalien ohella esitettiin myös Cannesin lyhytfilmiohjelmistossa.
Yhteistyökumppanit
Opistolla on tiivistä yhteistyötä elokuva- ja tv-alan toimijoiden kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat mm. Yleisradio TV-1 ja TV-2, tuotantoyhtiöt, Tampereen TV-kanava Wave 100 ja ilmakuvauksissa helikopteriyhtiö Agrolentopalvelu Oy.
Tuotantoyhteistyötä on tehty mm. ALVAR:n (Ammattitutkintoaineiston laadunvarmistus/näyttötutkinnot), Nokia Oyj:n, Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen ja lukuisten media- ja kulttuurituottajien kanssa.
Musiikkivideokurssit toteutetaan yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa.
Aikaisempina vuosina opiskelijat ovat olleet mukana mm. Jari Halosen ohjaamassa Kalevala-elokuvassa, kurssin jälkeen muutamia opiskelijoita myös työllistyi em. tuotantoon. Opiskelijat ovat olleet avustajina useissa kotimaisissa pitkien elokuvien tuotannoissa.
Tekninen välineistö
Audiovisuaaliset laitteet ovat hyvää ammattitasoa. Kuvauskalusto käsittää viisi digitaalista kameraa (mm. Sony Z1E HD- ja Sony 570 DVCAM ) oheislaitteineen. Editointi tapahtuu joko AVID- tai ADOBE-yksiköissä. Varsinaisia edit-yksiköitä on seitsemän, minkä lisäksi ADOBE-editointimahdollisuus kaikissa atk-luokan 18:ssa koneessa.
Lisäksi opistolla on 16 mm:n filmikalustoa, filmileikkaamo ja mv-elokuvalaboratorio. Kustannuksista johtuen filmituotantoja tehdään ainoastaan poikkeustapauksissa, mutta valinnaisina opintoina voi suorittaa 16 mm:n kuvauskaluston ja leikkauspöydän käyttötekniikkajakson. Osa ääniopetuksesta toteutetaan radiostudiossa.
Myös tuotantotekniikan osalta opisto on tiiviissä yhteistyössä alan ammattitoimijoiden kanssa.
Opettajat ja kouluttajat
Elokuva-ja tv-koulutuksen vastaava opettaja on ohjaaja-tuottaja, näyttötutkintomestari Tapio Kivirinta. Eri osa-alueiden ja opintojaksojen opettajina ja kouluttajina toimivat alan tunnustetut ammattilaiset, mm. ohjaaja-kuvaaja Markus Nieminen Routafilmi Oy:stä, ohjaaja-käsikirjoittaja Valtteri Kokko, medianomi Jason Itämäki, tuottaja Joonas Berghäll ja ohjaaja Mika Hotakainen Oktober Oy:stä, elokuvaohjaajat Maria Ruotsala ja Juho Kuosmanen, teatteriohjaaja-dramaturgi Aila Lavaste ja ohjaaja-dramaturgi Ville Kurki, toimittaja Tuomo Kaminen ja kuvaaja Kari Ahola. Lisäksi etv:llä opettavat vuosittain vaihtuvat elokuva- ja media-alan vierailijat.
Opintojen yhteydessä on mahdollisuus suorittaa Tampereen yliopiston/avoin yliopisto tiedotusopin perusopinnot ja tietokoneen A-kortti.
Avoimen yliopiston tai tiedotusopin opiskelumaksuja tai A-korttisuoritusten kustannuksia ei veloiteta opiskelijoilta erikseen, vaan ne sisältyvät Voionmaan opiston kurssimaksuihin.
Muutokset kurssiohjelmaan mahdollisia.
Katso myös audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoon johtava koulutus, joka on kiinteä osa elokuvakoulua. Av-ammattilinjalle voivat hakeutua Voionmaan opiston ETV- tai dokumenttikoulutuksen käyneet tai media-assistentin tutkinnon suorittaneet tai muuten vastaavat tiedot omaavat.
Sivun kuva: Jason Itämäki
