Vostok auttaa Voitsi-vierotusoireisiin
- Teksti: Kristina Granlund
- Kuva: Annu Laine
Kun olin jälleen kerran tyhjentänyt pääsykokeessa paperille kaiken, minkä tiesin, toivoin, ettei minun tarvitsisi tehdä sitä enää kolmatta kertaa. Parin kuukauden kuluttua parahdin katkeraan itkuun, koska pistemääräni oli vaivaiset puoli pistettä alle sisäänpääsyrajan. Juuri kun mieleeni oli kirkastunut, käyttäisinkö seuraavan vuoden mieluummin mandariinien poimimiseen Uudessa Seelannissa, vai alaikäisten pois pelikoneelta komentamiseen omassa lähikaupassa, näin oman nimeni varasijalta sisään otettujen listassa.
Hölmöä kyllä, olin kuvitellut, että kaikkien tiedotusopin opiskelijoiden on pakko olla jollain tavalla hieman friikkejä. He kaikki muutkin ovat lukeneet vähintään viisi kertaa sen saman tarinan, jossa toisen pääsykoekirjan kirjoittaja pukeutuu naiseksi. Ensimmäisenä yliopistopäivänäni yllätyin siitä, että sekä tulevat kanssaopiskelijani että pääsykoekirjasta tuttu mies vaikuttivat aivan tavallisilta ihmisiltä.
Pari ensimmäistä päivää yliopistossa meni onnellisessa sumussa. Tuutorit johdattivat meidät oikeisiin luentosaleihin, eikä itse tarvinnut kuin ihmetellä ja seurata perässä. On kuitenkin pakko myöntää, että yliopistomaailmaan astuminen oli lievä kulttuurisokki Voionmaan opistossa vietetyn vuoden jälkeen. Voionmaalla päivät rytmittyivät neljään ruokailuun, turvalliseen pienrymäopiskeluun ja Salattujen elämien katsomiseen asuntolan yhteisissä tiloissa. Yliopistossa huomasin muutaman ensimmäisen viikon aikana kaipaavani takaisin tuohon onnelliseen kuplaan. Yliopistolla käydessä ei välttämättä törmää ainoaankaan tuttuun ja yliopstoravintoloitakin on ainakin viisi. Korvaushoitoa Voionmaalle on onneksi tarjolla tiedotusopin aktiivisen ainejärjestön Vostokin illanvietoissa ja harkkarin eli harjoitustoimituksen sohvilla.
Voionmaalla suorittamani tiedotusopin perusopinnot ropisivat iloisesti opintorekisteriini heti ensimmäisenä yliopistopäivänä. Opistolla pakertamisesta oli siis ainakin jotain hyötyä. Kun muut punnertavat edelleen perusopintojensa kanssa, olen itse voinut keskittää energiani oikeisiin paikkoihin löytämiseen, sivuainevalikoiman kartoittamiseen ja opiskelijariennoissa juoksemiseen.
Käväisimpä syksyllä myös ainejärjestön jokavuotisella ulkomaanmatkalla Ukrainassa. Siellä ryhmähenki tiivistyi lähes Voionmaan opiston yhteishengen kaltaiseksi, kun taistelimme korruptoitioituneita miliisejä vastaan ja harjoittelimme selviytymistä metrossa, jossa vain vahvat pärjäävät.
Suurilla massaluennoilla istuminen on välillä hieman puuduttavaa, mutta onneksi tiedotusoppi on aine, johon kuuluu myös paljon käytännön kursseja. Tämän lisäksi kirjoittamishalujaan on suositeltavaa toteuttaa kirjoittamalla asiattomia juttuja Vostokin omaan lehteen Gonzoon, jossa kaikki tarjottu materiaali julkaistaan. Voionmaalla viettämäni vuosi oli yksi elämäni parhaista, mutta tämänhetkinenkään tilanne ei loppujen lopuksi ole ollenkaan hassumpi.
Harkkarin lehtivalikoiman äärellä tulevien toimittajien on hyvä viettää hyppytunteja. Kuvassa Tapio Pellinen ja Kristina Granlund.
