Valtteri Kokko
Tuntiopettaja
auviovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoon valmistava linja sekä elokuvakoulu
Dramaturgia, käsikirjoitus, ohjaus, tuotanto
Valtteri on 30 –vuotias elokuvaohjaaja. Koulunsa Valtteri on käynyt sekä Suomessa että Englannissa. Suomessa opinahjona toimi Pirkanmaan AMK Virroilla (kaupallisen mediaviestinnän tradenomi) ja Englannissa Nottingham Trent University, Southampton Institute Film School (BA Hons).
Valtteri on toiminut ristiin rastiin elokuva ja tv-alalla tuotannoista toiseen kohta vuosikymmenen. Opintojensa jälkeen suoritettu siviilipalvelus Voionmaan opistolla tuntiopettajana 2003-04 johti siihen, että vierailut Opistolla muodostuivat vuosittaiseksi perinteeksi. Nyt Valtteri tekee opetustyönsä ohessa tuotantoja eri asiakkaille, sekä Suomessa että ulkomailla. Valokuvaus, musiikin teko ja maailman parannus kuuluvat lähtemättömästi tämän vekkulin vapaa-aikaan.
”Parhaimmillani tunnen olevani ohjaajana tai käsikirjoittajana mutta muutkin tuotannon osa-alueet hoituvat, editointia lukuunottamatta”.

